Ruoka on hyvää

Syöminen on kivaa. Mitä parempaa ruokaa, sitä kivempaa. Ja jos on vielä juomaa, niin sitten vasta kivaa onkin.

Rakastan siis syömistä ja ruokaa. Tykkään myös (toisinaan) laittaa ruokaa, ehkä jopa osaankin jonkin verran. Mutta syömisen kanssa on olemassa sääntö; ruuan pitää olla hyvää, pahaa ruokaa ei kannata syödä, jos ei ole ihan pakko. Ja varsinkaan siitä ei kannata maksaa.  Ja hyvä ruoka ei tässä kohtaa tarkoita (välttämättä) herkkuja, vaan pääsääntöisesti perussafka on hyvää.

Koska pahaa ruokaa ei kannata syödä, kieltäydyn ottamasta riskiä työpaikkaruokalan kanssa ja kuljetan käytännössä aina omat eväät duuniin toimistopäivinä. Tosi Hyvän Ruuan Päivinä riskinä ruokalassa käymisessä on taas ylensyönti, joka valitettavasti toteutuu kohdallani liki aina. Tästä syystä olen todennut jo kauan aikaa sitten, että turvallisinta on tuoda omat safkat, koska tietää mitä saa ja purkin pohja tulee varmasti vastaan jossain kohtaa. Ja toivottavasti ennen kuin on yli.

IMG_3313

Vaikka tykkään välillä kokata ihan oikeasti (ja jatkossa toivottavasti vielä enemmän, kun saadaan oikea keittiö. Wuhuu!!!) koostuu perusruokavalioni aika samoista elementeistä päivästä toiseen; aamulla nimeltä mainitsemattomasta dieetistä hihaan tarttunut puuro raejuustolla ja marjoilla, lounaaksi perus kotiruokaa, välipalana Luonto+ jugurtti (sitruuna, koska Lidl) tai protiinipudding, jonka olen vastikään löytänyt ja illalla treenien jälkeen toinen lämmin ruoka. Lepopäivinä saattaisin selvitä lounassalaatilla, mutta pääsääntöisesti en, joten salaattihommat on side order -tyyppisinä, joista sitten keräillään se 500-1000g päivässä niitä kasviksia.

No mitä sitten syödään?
  • No kananmunia. Friidoja ofkoos. Munakkaina, keitettynä, kokkelina
  • Makaroonilaatikkoa, nykyään yleensä Härkiksestä
  • Lohta, uunissa. Tällä hetkellä Teriakikastikkeella, kunnes ei enää pysty, koska liikaa
  • Jauhelihakastiketta ja spagettia
  • Kaalilaatikkoa
  • Seitiä, pannulla limellä ja korianterille (lupaan reseptin, koska tämä_on_hyvä)
  • Broiskua max. kerran viikossa. Vihaan ostaa tehotuotettua lihaa, mutta broiskussa eettisesti tuotetun lihan hinta ylittää sietokyvyn, joten tästä syystä olemme päätyneet yksinkertaisesti vähentämään kulutusta
  • Linssejä ja papuja, vähemmän kesällä, mutta talvella toimivat oikein hyvin.

Naudanlihan ostamme suoraan tuottajalta, joko MunaEggspressiltä tai MetsäOjan tilalta riippuen siitä, kummanko toimitukset sattuu aikatauluun. Punaista lihaa syödään max. kerran viikossa. Härkis on oikein kelpo tarvike korvaamaan liha, Nyhtökaura lähinnä outoa.

Ja mitä ei

Leipää syön harvoin, korkeintaan kerran tai kaksi viikossa. Yleensä viikonloppuaamuisin (tai sitten raivonälkään, jos muuta ei ole tarjolla). Aamupalalla leivän päällä aina joko munakokkelilla (ehdoton suosikki) tai avokadoa. Leikkeleistä en pidä ja juustoista pitäisin, mutta niiden kohdalla olen joutunut vetämään rajan tiukalle; homma ei kestä lapasessa, jos juustoa löytyy jääkaapista. Joten sitä ei ole. Paitsi Parmesania ja Fetaa, mutta ne on eri juttu.

IMG_3669

Sianlihaa en syö kuin ilmakuivattunakinkkuna ja satunnaisesti pekonin muodossa, joten sitä meillä ei käytetä.

Valmisruokia en juurikaan syö. Vedin jossain vaiheessa kunnon over doset pakastepinaattikeitosta, joten se jäi sitten siinä.  Muutoin en ole oikein löytänyt mitään, mikä ei olisi minusta vain yksinkertaisesti pahaa. Paitsi ehkä ne Thai cubet, nehän on oikeasti ihan ok. Saakohan niitä Lidlistä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s