Paras säästövinkki ikinä – älä osta

Olen vähentänyt kaikenlaista turhan kuluttamista jo vuoden tai pari ja tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä sekä omassa ajattelutavassa, että tilin saldossa. Toki toissa kesänä tehty asuntokauppa asetti talouden aikalailla uuteen uskoon, kun siinä missä aikaisemmin maksoimme asumisesta 900€/kk (laina + vastike), ovat kulut nykyään noin 50% isommat, joten kulutustottumuksia on ollut vähän pakkokin tarkastella.

Aikaisemmin ostin melko paljon. Kuukausittain paketteja erinäisistä verkkokaupoista ja siihen päälle vielä ysmyt, mid season alet ja mitä näitä nyt on. Reissussa saatoin helposti polttaa 3k ihan vaan vaateostoksiin ja normikuukausina meni sellaista 400 – 600€. Ei niin mitään järkeä. Jotenkin vaan en keksinyt kulmaa, joka olisi ollut itselle riittävän motivoiva ylittämään shoppailun tuoman nautinnon. Kunnes yhtenä päivä valkeni (tai varmaan pikkuhiljaa ymmärtäen), mutta kuitenkin; ekologisuus. Ja etenkin ruuan tuotannossa myös eettisyys. Nykyään, pohdiskellessani ostopäätöstä, annan mieleni viivähtää hetken kyseisen artikkelin tuotantokuormituksessa ja kas, aika helposti jää ostamatta. Ruuan suhteen voin suositella samaa; kun alkaa tehdä mieli Parmesan-juustoa, niin annapa ajatuksesi viivahtaa hetki tässä artikkelissa. Aivan. Aika vähän tekee enää mieli normaalilla empatiakyvyllä varustetun ihmisen rapsuttaa juustoa pastan päälle. Meillä ei ole ollut ko. alueen juustoja tuon artikkelin julkaisun jälkeen. 

Mutta siihen varsinaiseen aiheeseen eli mitä aion tehdä tämän asian eli ostamisen vähentämisen ja sitä kautta säästämisen kanssa vuonna 2019? Alan lakkoon. Pistän vaatteiden, kenkien, laukkujen, korujen ja kodin esineiden hankkimisen katkolle nyt alkuunsa ainakin puoleksi vuodeksi ja tarkastelen tilannetta tämän jälkeen uudelleen juhannuksen tienoilla. Sen verran joudun lakostani joustamaan, jotta hankin uuden kypärän mäenlaskuhommiin. Sitä en ehtinyt tänä vuonna tehdä ja vanha on oikeasti uusittava, koska sen turvallisuusaspekti on nolla. Toivon löytäväni sen nyt joulun alesta. Mutta muuten en aio ostaa ennen kesäkuun loppua yhtään mitään. En edes alusvaatteita tai sukkia, koska niitäkin minulla on valehtelematta varmaan liki sata. Molempia, ei yhteensä.

Ja lakkoilu ei siis koske pelkästään uusien tavaroiden hankintaa, vaan yhtälailla pannassa on myös käytetty roina . Olen jo useamman vuoden koittanut ostaa kaiken mahdollisen Facebookin kirppiksiltä ja aika hyviä hankitoja sieltä tehnytkin, mutta fakta on se, jotta jos rahaa haluaa säästyvän, pitää ne 600 euron veskat jättää sinne kirppiksille, vaikka alle puoleen hintaan kaupan taksasta saisikin.

Mutta jotta motivaatio kestää, tarvitaan lukuja. Menojen seuranta on sinällään helppoa, koska maksan aivan kaiken yhdellä kortilla, koska pisteet. Ruokakulut meillä on melkolailla vakioituneet; Lidl kuittaa aika tarkkaan 500€/kk meidän taloudelta. Ja siinä on sitten kaikki. Paitsi kauramaidot, ne joudutaan hakemaan Ässästä, koska Lild ei niitä ainakaan vielä toistaiseksi tarjoile. Tämän lisäksi menee koirien safkoihin, bussilippuun, satunnaisiin apteekkikäynteihin, Alkoon, joskun baariin ja sen semmoisiin, yhteensä sen verran, että kuukauden korttilasku ei ole käytännössä ikinä alle 1000€, vaan ennemminkin aika paljon yli. Ja tämä on nyt se osa-alue mihin ajattelin puuttua; tammikuusta lähtien luottokorttilaskuni ei saa ylittää tuota tuhatta euroa kuukaudessa. Poikkeuksen asettaa tietty se, että jos hankitaan jotain isompaa kuten lentoja tai muuta pakollista, joka ei ole lakkoilulistallani, mutta noin niin kuin isossa kuvassa. 

Joten tällä, joskin hieman löysällä matematiikalla ja jonkinlaisella turvapuskurilla, pitäisi kuukausittaisen kulutuksen ulkopuolelle jäävän summan olla omalta osaltani noin 800 euron luokkaa. Tähän summaan olen huomioinut pienen joustovaran tuon tonnin päälle, sekä vuokratulojen verot, jotka joudun maksamaan ”omasta pussista” kun tuon sijoitusasnunnon tulot ei riitä lainan ja vastikkeen jälkeen niitä kattamaan. Eli tuon pitäisi jäädä silleen helposti. Vähän kyllä hämmästelen, että jos helposti pitäisi jäädä, niin mihin hittoon olen hassannut rahojani, koska mitenkään vimmatusti en ole mitään omasta mielestäni hankkinut. Joten vaikka kaikki ostot kortilla näkyykin, on jatkossa ratsattava myös kuitit, koska johonkin tuota massia vaan hukkuu.

No mitä tuolla ylimääräisellä hillolla sitten tehdään? No maksetaan esimerkiksi lainoja pois vähän tiukempaan tahtiin kuin on alunpitäen suunniteltu (ja niitähän sitten riittääkin), ostetaan vähän osakkeita, laitetaan rahastoihin tai vaikkapa lentoyhtiön kassaan, kun alkaa tuntumaan siltä. Myös kylpärillä alkaa olla ikää aika paljon, eikä keittöremppakaan ole kaukana. Eli kohteita riittää, koska valitettavasti olemme taloutemme kanssa kaukana siitä tilanteesta, jotta kaikki olisi maksettu ja nyt vaan sitten kerrytellään sitä pottia, jotta parin vuoden päästä voi jäädä duunista veke. Juu ei, kyllä ihan liki eläkevuosiin riittää Nordealle piikkiä, jos haluaa tämän asunnon saada palkkatuloilla kuitattua. 

Jännityksellä odotan, mitä tarkennetusta kirjanpidosta paljastuu.

money-1428587_1920.jpg

Ensi vuonna tähän aikaan

Vuosikatsauksesta innostuneena ajattelin listata, mitä ensi vuonna tähän aikaan toisin. Omassa elämässä siis, muuhun en uskalla ottaa kantaa. Niin kuin jo aiemmin totesin, olen kova lupaamaan ja aloittamaankin asioita, mutta varsinkin ne työläimmät muutokset tuppaa aina jäämään vaiheeseen. Mutta ehkäpä tulevana vuonna kaikki muuttuu.

Ensi vuonna tähän aikaan:

  • Painan 8 kg vähemmän kuin nyt
  • Saan tehtyä 10 leukaa. Putkeen siis
  • Saan tehtyä sujuvia t2b:ja ja enemmän kuin yhden
  • Osaa seisoa käsilläni ilman tukea
  • Puhun huomattavasti sujuvampaa englantia
  • Olen vähentänyt maitotuotteiden kulutuksen liki nollaan (pl. raejuusto)
  • Olen ostanut alle kymmenen artikkelia. Koskee siis vaatteita, kenkiä, laukkuja ja mitä näitä nyt on. Tästä ulkona ovat hygieniatuotteet ja safka tietty. Toki auttaisi kyllä tuohon ensimmäiseen bullettiin tuo rajoite ihan mukavasti
  • Olen vähentänyt viinin litkimistä
  • Olen saanut säästettyä 5000€ valittuihin kohteisiin

 

Vuosikatsaus 2018

Vuosikatsaus lienee kiinnostavampaa tarinaa itselle kuin muille. Lisäksi ihan jonniin verran joutui pinnistelemään, jotta asiat palautuivat mieleen. Huomaan myös, että ihan ei kestä enää hanskassa, että oliko se nyt viime vaiko toissa kesä, kun niitä asioita tapahtui, mutta parhaani mukaan koitin kestää totuudessa aikajanan suhteen. Mutta Andya lainatakseni; parempi nasta tarina, kuin tylsä totuus. Toki disclaimerina todettakoon, jotta alla oleva on enimmäkseen jälkimmäistä. Joten mitenkään erityisen päräyttävä ei vuoteni näin jälkikäteenkään tarkasteltuna ole ollut.

  1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
    No jaa-a, nyt pitää kyllä ihan hetki miettiä. N​o ainakin kävin Kuubassa, sitä en ole aikaisemmin tehnyt. Ja Riviera Kalliossa. Ja todennäköisesti treeneissä olen saattunut tehdä jotain ensimmäistä kertaa, mutta ei vaan tule nyt mieleen. 

     

    fullsizeoutput_e16.jpeg

  2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
    Todennäköisesti en, koska en muista mitä olen luvannut. Jotain ihan varmasti, koska olen hyvin hanakka lupaamaan asioita (aloitan esimerkiksi tipattoman lähes poikkeuksetta jokaisena darrapäivänä). Epäilen, jotta lupaukseni ovat liittyneet jotenkin painon pudotukseen ja jumppatulosten parantamiseen. Kummassakaan ei ole valitettavasti tapahtunut haluttuun suuntaan muutosta. Vastakkaiseen kylläkin.
     
  3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
    Ainakin yksi uusi duunikaveri tuli. Ja treenikavereita myös. Mitään syvempiä tuttavuuksia en tainnut tänäkään vuonna solmia.
     
  4. Menetitkö ketään läheistäsi?
    En onneksi. Lähellä oli, jottei vanhempi koirista lähtenyt sateenkaarisilloille, mutta hänkin sitten piristyi ja sutii siis edelleen menemään. 
     
  5. Missä maissa vierailit?
    No siellä Kuubassa alkuvuodesta, Köpiksessä vappua viettämässä, Tukholmassa minilomalla heinkuussa, Tallinnassa Gunnareiden keikalla ja Jenkeissä varsinaiselle kesiksellä syyskuussa. Ai niin, ja marraskuussa kävin vielä kerran Tallinnassa.
    qYPbRb5eRKyqjURpjKbm3Q.jpg
    fullsizeoutput_15b1.jpeg
     
  6. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
    Varmaan se, kun peruin koiramummolle tilatun lopetusajan. Tosin en ihan tarkasti muista päivää, mutta toukokuussa se oli.
    NEWkFIhlS4C%8Oe6ZJGD%A.jpg
     
  7. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
    Öö, ei varmaan mikään. En tainnut juurikaan saavuttaa millään rintamalla mitään merkittävää. Tässä olisi siistiä, jos voisin laittaa vaikkapa että opin muscle upin tai kävelemään käsillä, mutta valitettavasti ihan perusleuatkin ovat vielä vaiheessa, eikä vähiten tuon nousujohteisen elopainon takia.
     
  8. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
    Asuntoon ja reissaamiseen. Muuten elellään aika siivosti.
    fullsizeoutput_119b.jpeg
     
  9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
    No eipä noitakaan mitään suurempia ollut. Ehkä semmoinen yleinen ihmisten perseily ja sen hyväksyminen vähän välillä ihmetyttää, mutta koitan parhaani mukaan ignoorata moiset. 
     
  10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
    Itse asiassa en muista sairastaneeni edes kunnon flunssaa. Sen sijaan sen muistan, että liki puolivuotta kestänyt plantaarifaskiitti hellitti tammikuun lopussa. Ja se oli juhlaa se, kun jalka alkoi taas kestää hyppäämistä.
     
  11. Mikä oli paras ostoksesi?
    Ostelen yleisesti ottaen aika vähän, mutta yksi viime vuonna tehty hankinta on ylitse muiden; laukku. Hankin toissa kesänä Neverfullin GM:n Azur -kuosissa ja tykästyin laukkuun niin, että ostin samanlaisen Ebene -kuosilla, koska ihan paras laukku koskaan. Läppäri ja eväät mahtuu ilman sompailuja, eikä haittaa vaikka kastuu. Molemmat on second hand -kamaa,onnistuin saamaan ne todella hyvään hintaan.
    fullsizeoutput_1536.jpeg
     
  12. Viime kauteen verrattuna, oletko
    I onnellisempi vai onnettomampi:
     Sanoisin että hitusen onnellisempi. Olen koittanut opetella olla välittämättä asioista, joille en mahda mitään (esmes siitä muiden perseilystä) ja se on kyllä auttanut.
    II laihempi vai lihavampi: Lihavampi, helposti.
    III rikkaampi vai köyhempi: Netto-omaisuuden määrässä rikkaampi. Vaikka on toki velkaakin on ihan omiksi tarpeiksi. Mutta sitä sentään vähemmän kuin edellisenä vuonna.
     
  13. Mistä ihan todella, todella innostuit?
    Talvipyöräilystä, voikkatreeneistä ja äänikirjoista nyt ainakin. Ja Nordic Noirista. Ai niin, ja The Ordinarysta.
    q7elkelgsccqydpskpnyg.jpg
     
  14. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
    No vaikka tämä .  Ja kaikki muutkin kyseisen artististin tuotannot.
    a4huez4s12xvskciucaq.jpg
     
  15. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
    Vaikka mitä, mitä en en tehnyt; treenata, lukea, opiskella, opetella jotain uusia juttuja. Mutta lupaan tehdä kaikkea tuota ensi vuonna.
     
  16. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
    No notkua interwebisssä ja syödäkin olisin voinut määrällisesti hieman niukemmin.
     
  17. Rakastuitko kauden aikana?
    En varsinaisesti. Tilanne on aika stabiloitunut.
     
  18. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
    Koska löysin suoratoistopalvelut viime vuonna ihan uudella tavalla, pystyn jopa vastaamaan tähän. Mutta toki näitä on sitten useampi, kaikki toki sarjoja, mutta kai nekin on ohjelmia? Eli Sorjonen, The Handmade’s Tale, Nousuvesi, Ennen kuolemaa etc. Oleellista on, että koko homma on katsottavissa yhdeltä istumalta. 
     
  19. Mikä oli paras lukemasi kirja?
    Luin kiusallisen vähän, toki tahti on parantunut loppu vuotta kohden. Mutta jos nyt joku mieleen jäänyt mainitaan, niin Sisko Savonlahden Ehkä kaikki muuttuu tänä kesänä oli kyllä ihana, liki omaelämäkerrallinen tarina. Myös Paranoidi optimismi oli erinomainen, ja ennakkoluuloistani huolimatta myös Andyn elämänkerta, Andy Rock’n’roll Star oli viihdyttävä.
     
  20. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
    Juhannus oltiin ihan himassa (ja tästä minulla on näkyy olevan ihan tarinakin, joka on jäänyt julkaisematta, joten siitä aasin siltaa pitkin klik!), jouluna meidän porukoilla pari päivää ja muuten himahommissa. Kesällä oli vielä toiveissa lähteä jouluksi reissuun, lähinnä Vietnam kiinnosteli, mutta jotenkin siinä sitten kävi niin, että ei huvittanut maksaa tonnia lennoista, jotka vähän vähemmän peak seasonina saa alle viiteen sataan, joten jäätiin tänne. Ensi vuonna täytynee kyllä voittaa piheytensä ja häipyä, koska aika kivuliasta oli joulupyhät näin vietellä.
     
  21. Mitä halusit ja sait?
    No varmaan sen laukun. Ja Kuuban reissun. Niin joo, ja Barbourin öljykangastakin. Sitä olin halunnut jo varmaan viisi vuotta. 
     
  22. Mitä halusit, mutta et saanut?
    Uutta pyörää, cyclocrossia.  En raaskinnut sitten kuitenkaan ostaa. 
     
  23. Mikä oli vuoden paras elokuva?
    Jaahas, leffassa käytiin vissiin kaksi kertaa, ja jos niistä pitää valita, sanon Bohemia Rhapsody (toinen oli Tuntematon). Eli ei kovin hyvin mene tuonkaan osa-alueen kanssa.
     
  24. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
    Synttärit on vappuna ja niitä vietettiin Köpiksessä. Juhlistin asiaa mm. vetämällä kunnon lipat Donkey Bikella Tivolin sisäänkäynnin edessä. Täytin 43.
    fullsizeoutput_11a6.jpeg
     
  25. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?
    Sanoisin, että jos olisin jaksanut treenata vähän systemaattisemmin, olisi se varmaan tuonut muitakin positiivisia lieveilmiöitä mukanaan. 
     
  26. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
    Kuten aina; sporty preppy tai jotain sinne päin.
    IMG_4072.JPG
     
  27. Mikä piti sinut järjissäsi?
    Treenaaminen.
    Sxd9QpyERPyRS40iAVZDDg.jpg
     
  28. Ketä/mitä kaipasit?
    Keväällä kaipasin Alpeille ja mäkeen niin paljon, jotta aloin olla vaarallinen ympäristölleni. Syksymmällä sitten jostain syystä halusin Aasiaan.
    fullsizeoutput_104c.jpeg
     
  29. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
    Ehdottomasti meidän Casa Particularin isäntäväki Kuuban Trinidadissa. Helposti sydämellisimmät ja ihanimmat tyypit mitä olen koskaan kohdannut <3.
     
  30. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
    En oikein jaksa yllättyä yksittäisten ihmisten muuveista, joten vastaa tähän vaikka, että se kuinka nopeasti treenitauko näkyy tuloksissa (ja vaa’assa), miten pitkä ja kuuma kesä voi Suomessakin olla ja miten paljon saa rahaa palamaan yhden baari-illan aikana, kun oikein lähtee hakemaan tuloksia.
     
  31. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita
  • Treenaan viisi kertaa viikossa
  • Pudotan painoa 7-10 kg
  • En osta mitään vaatteita/kenkiä/laukkuja etc. seuraavaan puoleen vuoteen
  • Vähennän ennestään lihan ja maitotuotteiden kulutusta
  • Parannan kielitaitoa

Ja voi että, näitä on vaikka kuinka paljon vielä lisää. Niin paljon, jotta ei vuosi riitä.

 

Kaupunkijuhannus

EDIT: ajankohtainen postaus, joka plompsahti julkaisemattomissa vastaan näin vuotta läpikäydessäni.

Tai no, oikeastaan lähiöjuhannus. Ei meinaan poistuttu himahoodeilta kaupungin suuntaan koko aikana. Mutta oli kuulkaas aika hyvä näin. Itsellä on viimeiset kolme-neljä viikkoa olleet duunissa aikamoisia ja muutama iso juttu saatiin päätökseen juurikin ennen juhannusta, joten oli takki aikas tyhjä, kun torstai-iltapäivästä nakkkasin läppärin kannen kannen kiinni.

Suunitelmissa oli toki kaikenlaista. Oli Hampton Baysin lonkerolaiteturia, Skifferiä ja ehkä jopa Lonnaa. No, jumalan kiitos perjantaina tuli vettä kuin  Esterin pyllystä, joten ah, mikä ihana syy levyttää himassa. Ja koska oltiin torstaina käyty jumppaamassa ihan rapsakasti, oli oikeastikin lepopäivä, joten ei huono sekään. Perjantai kului siis lähinnä syödessä ja juodessa. Keiteltiin perunoita, grillattiin parevekkeella vähän makkaraa ja juotiin pari iltapäivä Gt:tä. Oikein hyvä. Niin joo, leivoinhan mä raparperipiirakkaakin. Nukkumassa olinkin sitten jo kympin pintaan.

umukk39cqpu7fhvym0txwg_0.jpg

vuvr9qmwragghjccgtji5w.jpg

Lauantai meni sitten aika samalla kaavalla, paitsi ei juotu päivällä GT:tä, koska piti mennä illalla vielä pelaamaan. Keli oli kiva, mutta aivan sairaan kylmä sen jälkeen, kun aurinko ei enää paistanut. Yhdeksää asetetta taisi näyttää auton mittari, kun vähän ennen puoltayötä lähdettiin Nevaksesta ajelemaan himaan päin. Koska rundin jälkeen ei tietekään nukuttanut, päädyttiin meikäläisen suosikki yöajanvietteeseen; juotiin loput juhannukseksi hankituisita viineistä ja katsottiin aiemmin mainostamani Ennen kuolemaa Areenasta loppuun. Luulin itseasiassa, että sarjasta ei olisi tehty kuin tuo yksi tuotantokausi, mutta näköjään on toinenkin. Google tietää kertoa, jotta 2019 on tulossa. Loppuratkaisu ei nyt minusta varsinaisesti jättänyt ihan hirvittävän isoja eväitä jatkoon, mutta kaipa ne on sitten jotain käänteitä sinnekin keksineet. Koska tämä ensimmäinen oli kyllä aivan kultaa. No, ylihuomenna tulee kolme jaksoa Handmade’s Talea Areenaan. Saa nähdä malttaako sitä odottaa viikonloppuun ennen kuin korkkaa ne. Kyllä nuo suoratoistopalvelut on vaan yksi maailman hienoimpia keksintöjä.

rtffepdwsxgwjitskojxyw.jpg

 

fullsizeoutput_11e2.jpeg

Noiden Hampton Baysien ja Lonnien lisäksi mulla oli tietty hirvittävän paljon suunnitelmia, mitä saan aikaiseksi täällä himassa, kun on kolme päivää vapaata. Tarkoitus oli esimerkiksi pestä parvekelasit ja loput ikkuinoista, mutta jäi seuraavaan kertaan. Sen verran onneksi sain aikaiseksi, että aloitin vuokralaisen etsiskelyn tuohon meidän toiseen vuokrakämppään ja toivon että ensi viikon loppuun mennessä tämäkin asia on poissa to-do -listalta. Ainakin melko lupaavalta näyttää. 

fullsizeoutput_1210.jpeg

No, ensi viikon saa sitten kuunnella, miten duunikaverit hehkuttaa lomalle jäämistään. Siinä voi sitten itse pohtia, että oma loma se näyttäisi olevan näillä näkymin syyskuussa, ellei jostain sitten plompsahda halpoja itä-rannikon lentoja elokuulle. Vahvasti kyllä epäilen tätä tapahtuvaksi.