Motivaatio nolla

Sattuipa tuossa männäviikolla duunishommis vähän vittumaisehko käänne ja nyt ei sitten huvita mikään. Paitsi syöminen (ja juominenkin huvittaisi, mutta sen onneksi saan hallittua). Asia ei nyt ole varsinaisesti isossa mittakaavassa mitenkään merkittävä, enemmänkin henkilökohtainen tappio, mutta sen verran ahdistaa vieläkin, että en ole saanut mentyä jumpalle viiteen päivään (perjantaina kävin jonkun mielenhäiriön vallassa juoksemassa, mutta hyvin laiskasti) ja syöminen on aikalailla ulkona kontrollista.
 

4c8b7f28cb88efa34581a98f1ac3af8e

Olen saanut olla viime aikoina melkolailla kermaperseenä ja isojen harmitusten ulottumattomissa, joten nyt kun sitten kosahti suoraan omaan tekemiseen vastoinkäyminen, en meinaa päästä asiasta yli sitten millään. Viime viikolla olin niin rikki, jotta koko kroppa oli jatkuvasti sen oloinen, kuin olisin saanut tunnin turpaan ja kunnon selkäsaunan päälle. Viikonloppuna vähän onneksi hellitti ja olinkin tänään vielä aamupäivästä tohkeissani menossa treenaamaan, mutta iltapäivästä iski sitten (taas) selittelyvaihde päälle; ”kello on noin paljon ja koirat on olleet koko päivän yksin, ahistaa vieläkin ja en pysty keskittymään, kroppa käy niin ylikierroksilla, että treeni vaan pahentaa stressiä”. Onhan noita.

Mutta pelottava kokemus kuulkaas huomata, miten sitä reagoi, kun ihan oikeasti räjähtää stressi käsiin. Ei niin kuin mitään toivoa, jotta olisin viime viikolla suoriutunut minkäänlaisista jumpallisista tehtävistä (tai no, mistään tehtävistä), saati pystynyt keskittymään mihinkään. Olo oli lamaantunut, leposyke varmaan reilusti sadan paremmalla puolella ja varsinkin yläkropan lihakset liki kosketusarat. Hassua miten sitä on pitänyt itseään niin rationaalisena ihmisenä, ettei moiset duunihommat paljon vaikuta. Nehän on vaan duunii, kato. Mutta eipä se sitten ihan niin ollut. Tai sit mä alan tulla vanhaksi.

No, nyt on kuitenkin koottava itsensä, nieltävä tappio ja palattava normaaliin elämään. Vastoinkäyminen ei nyt kuitenkaan ollut oikeasti kovin merkittävä, joten sitä en voi enää käyttää verukkeena. Kokemuksesta tiedän että sekä treenien, että safkaamisen kanssa on sama homma; mitä pidempään lööbailet, sitä hankalampaa on palata ruotuun. Treenien kanssa menee tauon jälkeen tovi, ennen kuin uskaltaa (aka viitsii) vetää täysiä (tai edes kovaa) ja no, syömisestä on varmaan turha sanoa mitään. Siinä otan hyvin mielelläni siimaa mitä helpoimmilla syillä, ikävä kyllä.
 

489698217626385923301162d4eecdf7

Sairaan hyvä seitan

Koska hyvin suunnitteltu on vielä kokonaan tekemättä, on kesästä asti puheissa pyörinyt seitan paisti antanut odottaa itseään meidän taloudessa. Tänä sunnuntaina päätin sitten kuitenkin ryhdistäytyä ja laittaa homman tulille. Interwebsistä löytyy ziljoonittain ohjeita ja omani valitsin lähinnä arvalla eli Googlella, ja hitti osui Linssi-insinööri blogissakin julkaistuun, alunpitäen ruotsalaisen Awesome vegan dad -bolggaajan reseptiin . 

Linkkien takaa löytyy alkuperäiset reseptit, itse sovelsin vähän.

Seitan paisti

  • 2 kpl keitettyjä maisseja (jyvät irrotellaan siis, ei kokonaisena)
  • 3/4 dl soijakastiketta
  • 1 kasvisliemi fondi
  • 2 rkl maapähkinävoita
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1 tuore chili
  • 5 valkosipulin kynttä
  • Sitten mausteita maun mukaan; Chipotle, savupaprikajauhe, jauhettu korianteri, jauhettu inkivääri, nestemäinen savuaromi, Sriracha, tomaattipyre, sinappi, Piri piri (you name it). Itse laitoin mentaliteetillä enemmän on enemmän, mutta alkuperäisessä reseptissä lähtömitat on 1-2 tl per laatu. Ja osa noista on tosiaan ohi alkuperäisen (esim. Sriracha ja Piri Piri).
  • 5 dl vettä
  • 4 dl gluteenijauhoja
  • 3 dl gram -jauhoja (alkuperäisessä käytetään vain gluteenijauhoja, mutta olen antanut intrwebin kertoa, jotta lisäämällä noita kikherne eli gram -jauhoja, lopputulos on mureampi. Ja koska olin niitä innoissani Ruohonjuuresta hankkinut, pitihän niitä käyttää).

Heitin ainekset kippoon jauhoja lukuun ottamatta ja hujautin sauvasekoittimella tasaiseksi. Tämän jälkeen jauhot toiseen kippoon ja neste sekaisin puuhaarukalla pienissä erissä. Ei ollut vaikeaa tai hankalaa, eikä jauhot mitenkään takertuneet minnekään, vaikka jossain toisissa ohjeissa näin uhkailtiin noiden gluteenijauhojen käyttäytyvän..

Vaivailin massaa hetken (3-5 minuuttia), kättä ei tarvitse hommaan upottaa, massa on sen verta löysää, jotta kapustalla pärjää hyvin. Tietty jos omistaa semmoisen ylellisyyden kuin yleiskoneen, kannattaa varmaan käyttää sitä. Yritän miettiä, mikä taikina vastaisi noin suunnillee massan jäykkyyttä, mutta sen verran laiska leipuri olen, että en kyllä uskalla sanoa. Ehkä joku tiikerikakku (huomaatte varmaan, jotta ihan ei tämän hetken trendilaivonnaiset tässä taloudessa pyöri, joten pienellä varauksella tämä, koska tuotakin olen suorittanut joskus yläasteelle viimeksi).

No eniveis, hulautin taikinan tuommoiseen uunivuokaan ja se asettui siihen kuin itsestään (joten sen verran löysää tavara siis on). Tuolle määrälle pitää olla vähintään tuon kokoinen vuoka, koska muuten tekele jää liian paksuksi. Ja mitä se vaikuttaa, sitä en varsinaisesti tiedä, mutta alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan tekemään 4 cm paksu paisti. Vuoka on siis 23*30 cm.

Tämän jälkeen paisti hetkeksi vetäytymään ja keitinliemi tulille (eli alla olevat aineet kattilaan ja kiehutellaan hetki)

  • 5,5 dl vettä
  • 0,3 dl soijaa
  • 3 rkl tomaattimurskaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1 kasvisfondi
  • 1 rkl ruokosokeria
  • pippuria
  • Rosmariinin oksia

Sitten tuo keitinlieni paistin päälle ja paisti uuniin 160 asteeseen. Paistoaika on noin puolitoista tuntia. Neste imeytyy paistiin käytännössä kokonaan tuossa ajassa. 

No tuliko hyvää? No voi että, ihan sairaan hyvää. Olen aikaisemmin syönyt seitania lähinnä kebun muodossa ja tämä on vähintään yhtä hyvää. Ostin varmuuden vuoksi tuolle vielä Siipiweikkojen marinointisoosin, mutta todellakaan tuo ei kaipaa enää mitään. Maun lisäksi rakenne on aivan täydellinen, joten sen puoleen voin suositella noiden gram-jauhojen käyttöä. 

5wmcl5kbqlikptlljtn7ba.jpg

 

v9dwtyti6fidezgfmgnq.jpg

Eli kyllä, ihan ehdottomasti jatkoon tämä.

Paheiden määrä on vakio

Havaihduin tuossa taannoin ennen lomaa ja etenkin loman jälkeen, että aika paljon ja vähän liian usein on alkanut viini maistumaan. Perjantaipullo(i)sta oli tullut enemmän tapa kuin poikkeus ja pari IPAa meni ihan huomaamatta viikolla ruuan kanssa ja jälkkäriksikin. Ja koska tosiaan myös määrät alkoivat käyttötiheyden lisäksi hätyytellä aika reippaasti kohtuukäytön rajoja, tuumasin tuossa loman jälkeen, että laitetaampa nyt korkki kiinni hetkeksi, josko se auttaisi kaikkien muiden suotuisien vaikutusten lisäksi myös tuohon vatsan seudulle kertyyneeseen reppuun.

No nyt on kohta viisi viikkoa takana ja miten on mennyt? Ensimmäinen ja toinen viikonloppu oli hankalaa, teki enemmän mieli punaviiniä kuin koskaan. Olin ihan varma, että jään jostain todella merkittävästä paitsi, kun en voi nauttia syksyillasta punaviinilasi kourassa. Mutta kolmantena sitten jo helpotti, eikä asia enää kalvanut jatkuvalla syötöllä mieltä. Ja toki aamuisin oli voittajafiilis, kun taustalla ei väijynnyt pieninkään darranpoikanen. Toki selviytymistä on helpottanut se, ettei mitään kinkereitä ole ollut tarjolla, vaan viikonloput on menneet ihan himailussa, mutta enpä aikaisemmallakaa kulutuksella mikään varsinainen baaripirkko ollut.

Mutta, mutta. Universumin laki, jossa paheiden määrän väitetään olevan vakio, näyttää pitävän paikkansa ainakin minun kohdallani. Röökiä tai nuuskaa en sentään alkanut vetämään, mutta laitettuani viinin jäähylle, olen alkanut syömään viikonloppuisin karkkia. Ja mä en oikeastaan edes tykkää karkista (paitsi Pollyista ja Pätkiksestä) ja mulle tulee siitä huono olo, mutta silti käyn hakemassa Tokmannilta hervottomia säkkejä irtsanreita ja syön ne viikonlopun aikana vaikka väkisin. Lisäksi olen syönyt jäätelöä, silleen ihan reilusti syömällä. Ja sen kanssa sama homma, se ei minusta ole mitenkään erityisen hyvää, mutta silti vaan syön sitä. Why?!!? Arvannette varmaan, että etureppuni ei ole juurikaan kutistunut, päinvastoin. 

Alunperin ajatukseni oli olla se perinteinen kuukauden tipaton ja se tuli nyt sitten täyteen tällä viikolla (tarkalleen ottaen 16.10. klo 04.00, koska viimeisin viinilasillinen on nautittu tuolloin tasan neljä viikkoa sitten JFK:n loungessa), joten periaatteessa tänä viikonloppuna olisi mahdollisuus avata joku mukava Riesling alkuruualle ja jatkaa sitten jollain täyteläisellä punkulla loppuilta. Mutta vähän tässä mietin, että skippaanko kuitenkin, koska krapulattomat aamut on olleet aika jeppis ja ensi viikonloppuna on ekat pikkujoulut, jolloin putki väistämättä katkeaa.Toki voisi olla järkevää ensin harjoitella vähän himassa, ettei käy sitten tottumattomalle huonosti kylillä.

Tai ehkäpä mä haenkin Glöetia, koska johan se alkaa olla glögisesonki. Tuo on kyllä taivaanlahja meille, jotka eivät ole niin viehättyneitä perinteisistä glögeistä. Vähän kuin talveen suunniteltu AperolSprizer minusta.

img_1879_0.jpg

 

 

And it was New York New York

On kaksi asiaa, jotka aiheuttavat minussa jäätävän matkakateuden. Toinen on vuoret ja toinen New Yorkin skyline. Tämä tapahtuu jopa silloin, kun olen itse vielä kohteessa. Liki näin kävi viime viime viikolla; olimme palanneet kotiin neljä päivää aiemmin ja kaverin postatessa kuvan Staten Islandin lautalta, viiltävä matkakateus valtasi mieleni. 

Itä-rannikkon road tripimme viimeinen kohteemme oli siis New York, josta lensimme sitten myös takaisin kotiin. Olimme varanneet New Yorkiin viisi yötä, jonka arvelimme riittävän, semminkin kun olemme käyneet tuolla useamman kerran aikaisemmin ja kolunneet kaikki must see -paikat New York -passilla läpi. Lisäksi majoittuminen on sen verran tyyrista, jotta vuorokausia on pakko vähän rajoittaa. Aikaisemmilla reissuila olemme olleet selkeästi pidempään, yhtenä jouluna taidettiin olla jopa yli kaksi viikkoa, joten tällä kertaa oli pakko suunnitella vähän tarkemmin, mitä tehdään vai mennäänkö vähän sen mukaan, miltä tuntuu, ja hyväksytään se, että paljon jää taas näkemättä ja tekemättä. Ja jälkimmäiset kävi, enimmäkseen hengailtiin.

fullsizeoutput_13d2.jpeg

zgskoff6s1ixm0f6cz6w.jpg

Niin kuin tuossa jo aiemmin mainitsin, majoitus on kallista. Huone Manhattanilla maksaa halvimmillaankin 120 taalasta ylöspäin. Hotellit, ne kälyisimmätkin, ovat yli 200 $/yö. Meidän majoitus oli tietty Airbnb kautta; huone pienestä kaksiosta. Halusin kämpän ehdottomasti enemmän alhaalta kuin ylhäältä, ja saatiinkin sellainen todella helmisijainnilta East Villagesta, aivan Stuyvesan Townin vierestä, vajaan kymmenen minuutin kävelyn päässä Union Squarelta. Talo oli rauhallinen, todella tyypillinen noilta hoodeilta löytyvä rakennus. Eli aivan ihan siis. Hinta oli piirun päälle 130 $/ yö.

fullsizeoutput_139e.jpeg

Saapuminen meni erinäisistä säädöistä johtuen alkuiltaan ja koska tämän lisäksi satoi vielä vettä, oli tuon illan ohjelmassa ainoastaan ruokapaikan löytäminen. Käytämme aika paljon Lonely Planetin tipsejä ja ne ei pettäneet tälläkään kertaa. Mieli teki vähän meksikolaista ja paikaksi valikoitui liki naapurikorttelista Tacos Cuautla Morelos. Pieni paikka, joka selkeästi oli profiloitunut enemämmän home deliveryyn, mutta erinomaiset burritot oli ja halvat. 

Seuraava päivä valkenikin sitten aurikoisena ja lähdimme haahuilemaan vailla sen kummempia suunnitelmia ja päädyimme High Linelle. Puisto on Central Parkin ja Staten Islandin lautan lisäksi ehdottomasti top 3:ssa NYC:n ilmaisista nähtävyyksistä. Vanha junaradan pohja, joka on rakennettu puistoksi. Hienoja muraaleja, näkymiä kaupungille sekä puistomaista ympäristöä. Suosittelen ehdottomasti käymään. Kokonaispituus taitaa olla inan alle puolitoista mailia, joten kovin mittavastakaan lenkistä ei ole kyse. 

img_3675.jpg

fullsizeoutput_13c6.jpeg

Puiston jälkeen päätettiin vielä ajaa etelään ja käväistä nopea shoppailukierros Centery 21:ssa. Käynti oli tuloksekas, koska sain yliviivata ostoslistaltani kaksi artikkelia; Uggit ja villakangastakin.  Zero pointin alueelle on rakennettu ja ja rakennetaan hurjasti. Sinne oli sitten viime käynnin noussut sekä uusi ostoskeskus että metroasema. Shoppailun jälkeen käytiin vielä ansaituilla after workeilla, joita muuten kannattaa tuolla oikeasti hyödyntää. Alennukset on hyviä ja usein tarjous kattaa koko hanaolut valikoiman. 

img_3790_0.jpg

fullsizeoutput_13f1.jpeg

 

Illalla kävimme syömässä Katz Delissä, joka on aikaisemmilla reissuilla jäänyt väliin, kulttimaineestaan huolimatta. Pastramileipä oli maineensa veroinen ja lihaa siinä oli varmaan lähemmäs kiloa. Meininki tuossa ravintolassa on aavistuksen kaoottinen ja hetki menee, ennen kuin avautuu, kuinka homma toimii. Mutta yksinkertaisuudessaan; saat ovelta menun sekä kortin, johon tilaukset tullaan merkkaamaan. Tämän jälkeen menet johonkin tiskin edessä olevista jonoista ja tilaat tiskiltä haluamasi artikkelin. Saat tilauksen tiskiltä ja tilattu tuote merkataan tähän korttiin. Tämän jälkeen menet juomatiskille (jos siis juomaa haluat), tilaat juomat ja taas homma merkataan siihen korttiin. Sitten haet vapaan pöydän, nautit aterian ja syötyäsi menet kassan kautta ulos. Kuullostaa varsin iisiltä, mutta paikassa on koko ajan todella härdelli ja homman hahmottaminen otti tosiaan hetken. No mutta päästiin ulos ja ymmärrettiin myös maksaa. 

 

fullsizeoutput_159c.jpeg

Seuraavat päivätkin kuluivat aikalailla puistohommissa; käytiin sekä Keskuspuistossa että East River Parkissa. Jälkimmäinen oli ihan uusi tuttavuus,  mutta mukava rauhallinen puisto, josta oli hienot näkymät sekä Manhattan että Brooklyn Bridgelle. Keskuspuistokierroksen jälkeen kuuluu tietty käydä Bryant Parkissa bissellä ja näin tehtiin nytkin. 

 

fullsizeoutput_15b1.jpeg

fullsizeoutput_15b9.jpeg

img_4216.jpg

Koska olimme jonkinasteisella budjettimatkalla, olivat illallispaikat sen mukaiset; kävimme Shake Shackissa (tietty) ja parissa legendaarisessa pizzeriassa. Toinen oli John’s of Bleecker Street (nimensä mukaisesti Bleeckerillä) ja toinen Joe’s Pizza, joka oli aivan meidän hoodeilla, E14 streetilla. Jälkimmäinen on pystybaari-slice -tyyppinen mesta, ensimmäinen pieni, melko raffi ravintola, seinäkirjoituksineen ja julkkiskuvineen, jonne kannattaa varautua jonottamaan. Koitimme ensin urpo-turisteina päästä lauantai-iltana syömään, mutta jo seiskan-kasin pintaan jono oli vähintää kaksi tuntia, joten jätimme homman suosiolla viimeisen päivän lounaalle.

fullsizeoutput_15bf.jpeg

Shoppailuhommissa olen ilmeisesti saavuttanut jonkinlaisen saturaatiopisteen, koska jopa tuolla, shoppailijan taivaassa, jossa olen aikaisemmin pitänyt toimintaa jonkinlaisena normina, ei homma oikein kiinnostellut. Kävimme toki tekemässä hankintoja 21:n lisäksi Uniqlolla, A&F:lla sekä TJMaxxilla, mutta listan ohi en ostanut kuin yhdet kengät (Ralph Laurenin avokkaat 34$, niitä ei voi jättää kauppaan), mutta semmoinen yltiöpäinen rättien haaliminen tai edes hiplailu ei vaan huvittanut. Toki, eipä kyllä olisi ollut laukuissa enää tilaakaan; ruumaan menevä laukku näytti 18,8 kg, kabiini 8,8 kg. Eli jotain siellä sitten kuitenkin oli, koska lähtiessä painoa ei kovin paljon yli 10 kiloa ollut. Mutta sen verran laiskasti tosiaan Uniqlollakin suoritin, jotta joudun turvautumaan heidän nettikauppaan, kunhan liksapäivä koittaa. 

img_4231.jpg

Tämä siis edellisiltä reissuilta, joten olen minä joskus tuonkin homman osannut.

 

Mutta ihanaa oli ja matkahaikeus on taas vallannut mieleni. Koen joka kerta, kun palaan kotiin, omituista haikeutta siitä, mitä jäi tekemättä ja näkemättä. Esimerkiksi nyt minua surettaa se, että skippasimme Brooklyn Bridgen (olen käynyt siellä varmaan kolme kertaa aikaisemmin), en nähnyt Vapauden patsasta, emmekä ehtineet syömään Mulberry Streetille. Mutta ensi kerralla sitten. 

img_4225.jpg

 

 

Viikkokatsaus

Hetken piti ihan miettiä, jotta oliko viime viikko tosiaan vasta ensimmäinen loman jälkeinen duuniviikko (ja jos rehellisiä ollaan, niin piti tarkistaa kalenterista). Ja näinhän se oli. Se ehkä selittää osaltaan sitä, miksi maanantain kohdalla tuntui torstailta ja niin pois päin. Nuku edelleen aivan sairaan huonosti, olen herännyt joka yö siinä kahden-kolmen välillä ja valvonut tikkana pari tuntia. Nukahtaakseni sitten sopivasti siinä kohtaa, kun kello alkaa herätellä. 

fullsizeoutput_1548.jpeg

Mutta ai että mitä kelejä oli liki koko viikon.

 

Maanantai meni siis aikamoisessa koomassa sähköposteja purkaessa ja työmoodia etsiessä. Olin maanantain suosiolla kotitoimistolla, koska homma on huomattavasti tehokkaampaa, kun loman jälkeinen minglaaminen jää pois. Koirien kanssa ei juurikaan tarvitse virka-aikaan sosialisoida, he ovat priorisoineet nukkumisen tuohon kohtaan. 

Olen rötvännyt treenien kanssa enemmän ja vähemmän koko kesän, ja treenikerrat ovat jääneet varmaan semmoiseen kolmeen per viikko, ainakin kesä -heinäkuun kuumimpien kelien aikaan. Elokuun loppua kohden sain sitten vähän paremmin rytmistä kiinni, ja ennen lomaa menikin jo ihan hyvin. Mutta kokemuksesta tiedän, jotta kun on parikin viikkoa totaalista taukoa, takaisin, silleen oikeesti treenaamisen makuun, pitää vähän potkia. Tästä syystä olin päättänyt, että kun palaan duuniin, ei ole mitään selittelyjä väsyttämisestä tai muusta hölynpölystä, vaan jumpalla käydään vähintään neljästi viikossa. Joten maanantaina siis toimiin. Ja kuten arvelin, rauta painoi ja kaikki oli vaikeaa. 

fullsizeoutput_133b.jpeg

Tiistai olikin sitten toimistopäivä. Ja ai että mikä syyskeli taas. Nahkarotsi, eikä sukkia. Ja melkein lokakuu jo. Päivä hujahti toimistolla ja ilta jumpalla. Välissä koirat pihalle. Jumpan jälkeen herkuttelin mun yhdellä fiksaatioistani; maksamakkaraleivillä. En pidä maksan mausta sitten yhtään, mutta Herra Snellmannin maksamakkara, ai että. Vedän sitä suoraan pötköstä lusikalla. Tästä syystä meillä ei ole maksamakkaraa juuri ikinä, koska se ei nyt mitään varsinaista terveyssafkaa ole, mutta nyt oli pakko napata mukaan, kun sunnuntaina käytiin Prismassa ostoksilla (Lidlistähän tuota ei onneksi saa).

1forxyvuquiiywyhypmwkg.jpg

gwtyzrq5toakvisgcsqmlw.jpg

Keskiviikkona pidin treeneistä suosiolla lepopäivän, koska en päässyt enää kyykkyyn, enkä saanut käsiä nostettua hartialinjaa ylemmäksi. Lisäksi minun piti väijyä alkuviikosta tekemääni ostostoksen kotiin toimitusta. Koska en ostanut Jenkkireissulla yhtään laukkua, tein sen sitten heti kotiin palattuani. Mutta tuli sen verran loistava tilaisuus vastaan, että ei voinut jättää hyödyntämättä. Nyt on tosin hieman haasteita haalia rahat kokoon luottokorttilaskun osalta, mutta ehkäpä tuo siippa suostuisi lainamaan puuttuvan osan liksapäivään asti.

Loppuviikon olinkin sitten kotitoimistolla, koska mitään merkittäviä palavereja ei ollut ja loman jälkeistä sumaa oli edelleen purkamatta. Kävin jumppaamassa, lenkitin koiria ja niin pois päin. Torstaina tein makaroonilaatikkoa Prismasta hankitusta Murusta. Käytämme viikoittain sekä Nyhtökauraa että Härkistä, mutta tuo Muru oli uusi tuttavuus. Ja täytyy kyllä sanoa, jotta jatkoon. On minusta parempaa kuin Härkis. Ja muistaakseni oli halvempaakin, mutta tästä en mene takuuseen. 

v9dvnavkqwaddnq12grvlw.jpg

Perjantaina oli burgerilounas, koska Treffipubissa oli Burgeriperjantai. Tuo joka kuun viimeisen perjantain lounasbakkanaali on kyllä semmoinen setti, että ei mitään rajaa. Treffin bursat on ihan sairaan hyviä ja sitten kun niitä saa syödä ihan niin monta kuin haluaa, ymmärtänette miten käy. Takin vetoketju ei mahtunut kiinni, kun läksi lyllertämään lounaalta himaan. No, kävin sentään illalla jumppaamassa. 

Viikonloppuna käytiin pitkästä aikaa koirien kanssa Uutelassa ja retkeen mahtui vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Salli oli jotenkin aivan liekeissä mielettömästä syyssäästä ja putosi kaiken muun touhuamisen ohella mereen. Onneksi on pieni koira, jonka sai helposti nykäistyä valjaista ylös. Lauantai-iltana oli myöskin tarjolla Keisari Aarnio -maraton. Ensimmäinen jakso oli niin hyvä, jotta päädyttiin tilaamaan Ruutu+ ihan tuota varten. Ihan kelpo kamaa, sanoisin. Käytetyn ajan väärti, Ruutu+:n ensimmäinen kuukausi oli ilmainen, joten rahallista menetystä ei tule. Aarniota katsellessa nautittiin Mozartin kuulia. En ole aikaisemmin näitä Lidlissä nähnyt, mutta ihan ok tavaraa. Ei nyt missään nimessä Mirabellin veroisia, asiansa ajoivat.

fullsizeoutput_154e.jpeg

vmmfemohrg2sui9jmn2zbw_0.jpg

Sunnuntai menikin sitten lähinnä pyykin pesussa ja muissa kodinhoidollisissa hommissa. Lisäksi saatiin uudet vuokralaiset meidän toiseen vuokrakämppään, joten vuokraisäntähommia oli myös illanmittaan. 

 

DIY – Maapähkinävoi

Meillä menee ihan kiitettävät määrät maapähkinävoita; itse käytämme puurossa, koirat Kongeissa. Olenkin jo hetken (eli varmaan vuoden tai kaksi) suunnitellut, että voisin tehdä sitä itse. Ainesosaluettelo kun ei ole kovin pitkä; maapähkinöitä.

No, lauantaina kurvattiin sitten Uutelan ulkoilukierroksen jälkeen paikalliseen Prismaan ostamaan pähkinöitä, niitä kun ei Lidlistä jostain kumman syystä saa. En ole muuten varmaan koskaan aikaisemmin ostanut noita kuorimattomia pähkinöitä. Halpaa ovat kuin saippua verrattuna vaikkapa cashew- tai saksanpähkinöihin, 3,15 € kilo (joo, tiedän ettei maapähkinä ole varsinaisesti pähkinä, mutta vertaan silti hintaa). 

Varsinaisen valmistusohjeen olin kaivanut internetistä, yhdistellen eri lähteitä ja homma meni yksinkertaisuudessaan näin:

  1. Paahda pähkinät uunissa noin 200 asteessa, kymmenisen minuuttia
    Meillä mahtui uunipellille niukasti se kilon pussi. Vähempi olisi ollut parempi, mutta menin oikoen.

    lp3d0pwhq5crkq4ymxhvhw.jpg
     

  2. Kuori pähkinät
    Homma onnistui niin, että kääräisin pähkinät pyyhkeeseen ja hankasin. Tämän jälkeen laitoin pähkinät isoon laakeaan kulhoon ja puhalsin kuoret hittoon (eli kylppärin lattialle) hiustenkuivaajalla. Ihan täydelliseen lopputulokseen en päässyt, mutta close enouhgh.

    emxbrakus0uarrhdmefdq.jpg

  3. Laita pähkinät blenderiin.
    Mutta muista, älä laita liikaa, vaan mieluummin liian vähän. Jauhaminen vaatii laitteelta yllättävän paljon poweria ja koska itse laitoin tietty sen koko kilon, sain meidän melko tehokkaan Kenwoodinkin savuamaan. Eli sanoisin, jotta tuon tasoiselle vehkeelle semmoinen 300 – 500 g on varmaan aika passeli, ja jos on pienempi, sitten vielä vähemmän. Ja se jauhaminen, se kestää. Eli ei ihan muutamalla pyöräytyksellä ole valmista. Mutta lopulta kyllä. Ja hyvää tuli, kelpasi koirillekin. 

    ptvzo0o8qhynnjuyfmdweg.jpg

    jd824aaqql5yakznauba.jpg
    Näyttää kerran syödyltä, tiedän.

 

Kolmekymmentä kysymystä

Blogeissa on kiertänyt pitkähkö kysymyslistaus ja koska näitä on aina hauska lukea, päätin osallistua itsekin.
 
Avioliittoja – Ei ole, enkä usko että tuleekaan. Ajatus häistä kammoksuttaa ja enkä muutenkaan ole oikein naimisiin hinkuvaa tyyppiä. Ainoaksi järkeväksi syyksi avioliitolle näen yhteisen omaisuuden, niin kauan kun avoliitolla tai testamentilla ei saa samanlaisia oikeuksia. Mutta silloinkin ehdottamasti safkiksella maistraattiin ja sillä selvä.
 
Kihloissa – Nolla näitäkin. Tällekään en oikein näe tarvetta.
 
Lapsia – Nollalinjalla mennään. En ole koskaan halunnut lapsia ja nyt alkaa jo ikääkin olla sen verran, että aika on asian korjannut. En ole muutenkaan kovin viehättynyt ihmislapsista, toisin kuin eläin sellaisista. 
 
Lemmikkejä – Grand Old Mama ja hänen tyttärensä eli kaksi Jackrussell -merkkistä koiraa. On ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita heidän kanssaan viimeiset 12 vuotta. Mutta päivääkään en vaihtaisi.
 
fullsizeoutput_136d.jpeg
 
9r9ocorthomjjbgqwp3ea.jpg
Leikkauksia – Jos viisaudenhampaita ja paria luomen poistoa ei lasketa, niin nolla tässäkin.
 
Tatuointeja – No nyt saan sentään pisteen; kaksi löytyy. Lisääkin voisin ottaa, mutta en ole oikein saanut aikaiseksi vaan mennä. Ideoita uusiin olisi kyllä vaikka kuinka. Rahaa ei niinkään.
 
Lävistyksiä – Ainoastaan korvikset. Lasketaanko ne?
 
Muuttoja – Aika monta. Lapsuuden kodissa kuusi, joista kaksi myös paikkakunnan vaihtoja. Sen jälkeen, hetkinen, kymmenen kertaa. Eli kaiken kaikkiaan 16. Syitä on ollut eroista asunnon ostoon. Viimeisin aika tasan vuosi sitten ja toivon, että tässä saadaan nyt hetki olla. Mutta viimeisin muuttomatka oli ylivoimaisesti lyhin; alle kolme metriä.
 
img_3635.jpg
 
Ottanut lopputilin – Jos kesäduunit lasketaan mukaan, niin neljä kertaa olen tainnut työpaikkaa vaihtaa. Eli aika vähän. Minulla on ollut onni saada liikkua organisaation sisällä eri tehtävistä toiseen ja kertaalleen tulla ostetuksi yrityskaupan myötä täysin uusin ympyröihin. 
 
Autosi – Kymmenen vuotta vanha VW Golf. Meillä tulee todella vähän ajoa, joten oman auton pitäminen on tavallaan tyhmää, halvemmaksi tulisi ajaa taksilla. Luopuminen tarkoittaisi kuitenkin sitä, että golfin pelaaminen pitäisi laittaa jäihin ja koirien kuskaaminen vaikeutuisi exponentiaalisesti, joten olemme ainakin toistaiseksi päätyneet siihen, että pidämme auton. Yhtään enempää siihen ei kyllä rahaa laiteta kiinni, vaikka välillä aina mieli uudempaa tekeekin. Ennemminkin olisin kiinnostunut jonkinmoisesta kimpparatkaisusta, mutta ainakaan toistaiseksi en ole kovin ketteriä vaihtoehtoja löytänyt.
 
Ollut saaressa – Aikaisemmassa elämässä purjehtijana todella paljon, nykyään harvemmin. Toki tuossa meidän vieressä on saari, jossa ulkoilutan koiria. Joten kaipa sekin lasketaan.
 
cslmr2boqg6buvijwe4qa.jpg
 
Ollut lentokoneessa – Rakastan matkustamista, joten kyllä, useasti. Olen siitä onnekas, jotta nukun käytännössä koko matkan. Esimerkiksi viime viikolla kun palasimme Jenkeistä taisin olla NYC-Tukholma välillä hereillä vajaan tunnin. 
 
Onko joku itkenyt vuoksesi – Uskoisin että kyllä.
 
Ollut rakastunut – Parhaillaan.
 
Ollut ambulanssissa – En. Enkä itseasiassa muista, olenko edes käynyt ambulanssissa. Varmaan en.
 
Luistellut – Kouluaikoina kyllä, mutta en sen jälkeen. Paitsi rullilla. Pitäisikin ehkä kokeilla, vieläkö onnistuu.
 
Surffannut – Kyllä, sekä purjeella että ilman. Jälkimmäinen on ehkä vaikeinta, mitä olen kokeillut. Olin jokunen vuosi sitten kolmen päivän kurssilla SFA:ssa ollessani ja kuvittelin naivisti sinne mennessäni, että tämän jälkeen osaan homman. No, opin hädin tuskin pomppaamaan laudalle seisomaan. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että keli oli aloittelijalle vähän kova. Eiffel-day, kuten opettajamme ilmaisi.
 
Ollut risteilyllä – Joo, mutta ei ole minua varten nämä retket. Tallinna on ainoa paikka, johon tuo siirtymismuoto on järkevä, muualle menen muilla keinoin tai sitten pysyn himassa. Aina välillä kesäisin mietin, kun näen laivojen lähtevän, että olisipa kiva mennä. Mutta sitten kun joudun paikalle, olen valmis syöksymään mereen Kustaanmiekan kohdalla. Tosin olen kuullut, että Tukholmanristeilyt ovat nykyään tehneet jonkinmoisen profiilin noston ja laivat olisivat oikeasti ihan kivoja. En tiedä, uskallanko lähteä kokeilemaan. Helsinki-Tukholma väli on kuitenkin aika pitkä.
 
Ajanut moottoripyörällä – En, ei ole korttia. Kyydissä olen ollut. Ja mopolla olen ajanut, mutta sitä ei kai lasketa?
 
Ratsastanut hevosella – Voi kyllä! Veikkaisin, että on ollut vuosia, joilloin olen istunut enemmän hevosen selässä kuin seisonut omilla jaloillani. Lopetin säännöllisen harrastamisen jokunen vuosi sitten ja viimeisin kokemus taitaa olla kolme vuotta sitten Islannnissa. Aina välillä suunnittelen paluuta, mutta aika ja raha tulee esteeksi. Omasta hevosesta en niinkään enää haaveile, koska minulla on aika hyvä käsitys, mihin siinä sitoutuu.
 
img_4127.jpg
 
Lähes kuollut –  En kyllä ole. En ole koskaa loukkaantunut vakavasti, enkä oikein sairastellutkaan. Ja tästä olen kyllä äärimmäisen kiitollinen.
 
Ollut sairaalassa – En ole.
 
Suosikkihedelmä – Syön aika vähän hedelmiä, olen enemmän marjanaisia, mutta jos joku maku pitää nimetä, niin lime ja greippi. Jälkimmäisiä toki syönkin silloin tällöin. Niiden käyttöliittymä on vaan aika surkea, vähän niin kuin granaattiomenankin, joka myös on aika hyvää. Ja hei mango, valmiina soseena mielellään.
 
Aamu vai ilta – Ilta varmaan. Aamuissa on kivaa kahvi. 
 
img_5338.jpg
 
Lempiväri – Tumman harmaa, musta ja navy. Kuten huomaatte, olen varsinainen väri-iloittelija. Sama skaala menee pukeutumiseen ja sisustamiseen. Paitsi sisutamisessa navyn korvaa valkoinen.
 
Viimeisin puhelu – Duunikaveri. En juurikaan puhu puhelimessa, jos ei ole pakko. En vaan jaksa. Mutta jos on asiaa, niin preferoin kuitenkin puhelua viestien sijaan.
 
Viimeisin viesti – Avomieheltä, sovittiin huomiset lounastreffit Treffipubin The Burgeriperjantaille. En ole myöskään oikein jaksa chattailla. Viesti laitetaan kun on asiaa, turhia en jaksa naputella.
 
Kahvi vai tee – No kahvi. Tummaa, todella vahvaa ja todella paljon. Ja kauramaitoa. 
 
Kissa vai koira – Koira. Vaikka tykkään kyllä kissoistakin, niin kuin kaikista eläimistä. Olen vaan kissoille semisti allerginen, joten se ei ole sen takia koskaan omaksi lemmikiksi valikoitunut. En tiedä vaikuttaako tuo allergia vai mikä, mutta olen jostain syystä kissojen suosikki. Niille tulee pakottava tarve päästä syliin ja viereen nukkumaan.
 
Paras vuodenaika – Sanon että kaikki. Paitsi se pätkä keväästä, kun joka paikka on likainen ja ilma on sakeana siitepölyä. Talvella pääsee mäkeen, syksy on vaan niin järjettömän kaunis ja silloin on parhaat vaatteet  ja no kesä, kukapa nyt ei kesästä pitäisi.
 
utqbc2ahqek8hyiokgdq.jpg
 
 
img_0121.jpg

Itä-rannikon road trip Boston – RockPort – NYC

Reissu on heitetty, lomat pidetty ja luottokorttilaskua odotellaan. Arkeen palaaminen on sujunut vähän niin ja näin, olen saanut vanhan ystäväni, unettomuuden taasen vieraaksi ja nukkunut viimeisen viikon aikana semmoiset virkistävät kaksi, maksimissaan kolme tuntia yössä, joten alkaa vähän siepata homma. 

Mutta loma oli hyvä ja New York ei petä koskaan. Lähdimme matkaan vajaan parin viikon turneellemme lentämällä Bostoniin syyskuun alussa. Lensimme ensimmäistä kertaa Amerikan maalle Norwegianialle ja lukuunottamatta pientä lähtöselvitysruuhkaa Helsingin kentällä, ei ole kyllä moitteen sanaa heille taaskaan. 

Bostoniin saavuimme illalla seiskan pintaan ja sielläpä sitten alkoikin hankaluudet, kun piti saada auto. En tiedä mitä ko. autovuokraamossa tapahtuu, mutta annan vahvan suosituksen; vältä Thrifty -vuokraamoa. Olimme varanneet ja maksaneet auton etukäteen ja aina aikaisemmin tämä on toiminut niin, että kävelet sisään ja ajat puolen tunnin päästä ulos. No, nyt seisoimme vielä puolentoistatunnin päästä jonossa ja meitä ennen oli ollut kaksi asiakasta. Homma oli aivan farssi ja saimme auton vihdoin liki kolme tuntia sen jälkeen, kun olimme jonoon asettuneet. Auto itsessään oli sitten ihan kelpo peli, Kia Sportage, mutta lievässä matkaväsymyksessä meinasi kyllä pinna palaa siihen hommaan. 

Ensimmäisen yön majoituksen olimme onneksi varanneet aivan lentokentän liepeiltä, Revere Beachilta, joka osoittautui aivan ihanaksi paikaksi. Vaikka olen Bostonissa muutaman kerran aikaisemmin käynyt, oli tämä alue minulle aivan uusi tuttavuus. Nimensä mukaisesti siellä on ranta, liki kolme mailia hiekkaa. Alueella on paljon omakotitaloja ja meidänkin Airbnb -majoitus oli sympaattisessa beach house -tyyppisessä residenssissä. Mutta suosittelen ehdottomasti käymään tuolla, jos Bostonissa pyörii. Paikalle pääsee keskustasta kätevästi metrolla. 

fullsizeoutput_14d5.jpeg

 

fullsizeoutput_14e1.jpeg

fullsizeoutput_14dd.jpeg

fullsizeoutput_14e3.jpeg

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Rock Port, johon ajelimme seuraavana päivänä. Bostonista on Rock Portiin vain noin 40 mailia, joten perillä oltiin hyvissä ajoin puolen päivän jälkeen, koska aikaero (ja jäätävä nälkä) herättivät jo vähän viiden jälkeen hiipparoimaan pitkin Revere Beachin katuja. Tuolle ensimmäiselle Rock Port päivälle sattui aivan kaamea helle; lämmintä oli parhaillaan liki 40 astetta (celsiuksia siis), joten vähän tuskaista oli kylällä hengailu. Käppäilimme kuitenkin ympäriinsä parhaamme mukaan ja koitimme välillä löytää ilmastoidun paikan mihin päästä vilvoittelemaan.

Rock Port on ihan kaunis paikka, mutta kokonaisuudessaan sanoisin jotta kohteena aprox njääh. Jos pitää valita, mene ehdottomasti Cape Codille (joka on siis aivan super). Voi toki olla, että tämä ennakko-odotus hieman latisti meidän tunnelmaa, mutta aikalailla noin. Paikassa ei oikein ole kunnon ruokatarjontaa ja varsinkin näin sesongin ulkopuolella (kyllä, syyskuun alku on out seasong), moni paikka oli jo kiinni tai sulki ovensa kuuden-seitsemän pintaan illalla. Lounaaksi saatiin sentään hummeria ja paikkakin oli oikein mukava Roy Moore Lobster , mutta illalla jouduttiin sitten tyytymään ihan vaan pizzahommiin. Semmoinen mielenkiintoinen yksityiskohta paikasta; kaupoissa (näitä oli siis kaksi) ei myydä lainkaan alkoholia. Ei edes bisseä. Ja ravintoloistakin juomaa sai vain jos tilasi ruokaa. Eikä kaikista edes silloin.

fullsizeoutput_14e5.jpeg

 

fullsizeoutput_14d3.jpeg

Toisena päivänä ajelimme vajaan kymmenen kilometrin päähän Gloucesteriin, joka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut se mukavampi yöpymispaikka. Gloucester on vajaan 30 000 asukkaan vanha kalastajakaupunkin ja siellä on sitten ruokatarjontaa vähän enemmän. Ja kaljaakin sai terassilta. Ja viiniä. Paikka on nykyään aika turistirysä, mutta ihan kaunista katseltavaa. Muiden nähtävyyksien ohella täältä voi bongata Fisherman’s Memorial -patsaan, jonka muistolaatoista löytyy myös Meren raivo -elokuvasta tuttuja henkilöhahmoja. Itse elokuvastakin taitaa olla osia kuvattu tuolla. Ainakin varsinaiset tapahtumat (ne oikean elämän siis) sijoittuvat tuonne. Tälle annan siis suosituksen.

fullsizeoutput_14ef.jpeg

fullsizeoutput_14ed.jpeg

fullsizeoutput_14f1.jpeg

fullsizeinput_14f7.jpeg

Tällä samalla reissulla kävimme käppäilemässä lähistöllä olevassa kansallispuistossa Halibut Point state parkissa. Alue sinällään ei nyt ollut mikään ääri-päräyttävä (odotin jotain Gran Canyon -tyyppistä kokemusta), mutta siellä sattui hassu kohtaaminen. Menimme tuonne rantaan, mistä alla olevat kuvatkin ja siellä vastaan tuli, sanoisin noin seitsemissäkymmenissä oleva setä, joka alkoi siinä niitä näitä pamlaamaan. No, hetken kuluttua selvisi, että kaverin nimi oli Jussi jotain, olisi ollut tyyliin Mäkinen tai vastaavaa ja hän oli toisen polven amerikan suomalaisia, jonka vanhemmat olivat aikanaan muuttaneet jostain pohjanmaalta Maineen. Suomea kaveri osasi terve, terve ja näkemiin verran, mutta oli kuulema joskus lapsena siellä vanhempiensa kotihoodeilla käynyt.

vhpgli8oqvokhuikr88onw.jpg

fullsizeoutput_14eb.jpeg

Tästä sitten siirryttiinkin pikaisen outlet -visiitin kautta reissumme kyläilyosuuteen. Lapsuuden ystäväni asuu Bostonin pohjoispuolella ja saimme kunnian olla heidän vieraana kolmisen päivää. Pistäydyimme matkalla Portsmouthtissa, joka oli kyllä myös oikein pittoreski paikka. Kunnon New England -tyylia ja niin pois päin.

Kyläilyosuuden käytimme lähinnä pingiksen peluuseen, koiran rapsutteluun ja paskan jauhantaan. Pari vierailua lähiostarin Marshallissa ja Trade Jackissa, eipä juuri muuta. Erittäin rentouttavat päiviä, sanon. Tiistaiaamuna ajeltiinkin sitten Bostoniin.

brqx0ftwm3hiajruwjtq.jpg

 

Bostonissa oli tosiaan ainoa ajatus käydä syömässä Quincy Marketilla hummeria ja hengata keskustassa (ja ottaa ehkä pari lasillista). Tämä onnistuikin liki täydellisesti, ainoa haksahdus oli visiitti A&F:n farkkualessa, mutta muuten pysyimme suunnitelmassa. Tuolla olisi periaatteessa voinut ehkä olla vähän pidempäänkin, mutta koska halusimme reissua suunnitellessa maksimoida nimenomaan NYC:ssa vietetyn ajan, jätimme tuon Bostonin yhteen yöhön. Kurvasimme siis aamubussilla kohti New Yorkia.

fullsizeoutput_14c3.jpeg

fullsizeoutput_14cb.jpeg

Olen muutaman kerran aikasemminkin mennyt tuon välin bussilla, mutta tämä nyt käyttämämme Boltbus on kyllä ollut ehdottomasti paras. Ok siisti bussi, nettiyhteys ja ei yhtään stoppia matkalla. Matka taisi kestää reilun neljä tuntia ja niistäkin seisottiin liki tunti Manhattanin ruuhkissa. Ja kustansi 7 taalaa per pää. Päätepysäkki on NYC:ssa melko lähellä PennStationia, aivan rannassa 38 ja 39 kadun välissä. Sieltä on toki vähän kävelyä lähimpään metroon, mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömätön edes matkalaukun kanssa.

Varsinaiseen matkan New Yorkin osuuteen palaan myöhemmin. 

The (Un)happines project

EDIT: Tämä on vanha, mutta oli jostain syystä plompsahtanut piiloon, joten julkaisun uudestaan (ja tuli taas ajankohtaiseksi tuumata näitä, kun ajaa kajautin toissa yönä liki +30 km/h valvontakameraan. Harmitti. Ja harmittaa varmaan vielä enemmän, kun kuitti saapuu).

                                                                                            * * *

Tiedättekö ne hetket, kun tuntuu siltä että Universumi v***uilee ihan huolella? En tarkoita nyt oikeita ongelmia ja suruja, vaan sellaista pientä kiusaa, joka harmittaa aivan helvetisti, mutta ei nyt kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin vakavaa. Tämä viikko on ollut sellainen. Kaikki mihin kosken, tuntuu hajoavan palasiksi (ja tämä ei siis ole valitettavsti metafora tässä kohtaa) ja Deezerin flowkin soittaa pelkkää paskaa. Aika paljon mä kestän, mutta en Tommi Läntistä mun soittolistalla. Lisäksi tuo loppumaton kylmyys vituttaa. Anteeksi. Kun tänään (myöhässä) himaan tullessani totesin, että jaahas, treenit oli sitten siinä, päätin tarttua härkää sarvista (tämä taas on metafora) ja kumota viikkoa hallitsevan pahan karman listaamalla asiota, jotka ovat menneet kuitenkin ihan ok. Koska jumppa oli menetetty, arvelin, jotta voisin ottaa vähän viiniä. Joten ne hyvät asiat;

  1. Viiniä oli ja on jopa vielä toiseen (ja kolmanteenkin lasilliseen).
     
  2. Olen päässyt tällä viikolla jo kaksi kertaa treenaamaan, ja sekä ma että ti meni molemmat aika hyvin. Ei tullut PR:iä, mutta tuli hiki. Ja jalka kesti hypätä boxille. Ensimmäisiä kertoja viiteen kuukauteen.
     
  3. Sain myytyä yhdet itselleni liian isot kengät ja sain niistä ihan hyvän hinnan (ja muistin jopa viedä ne tänään postiin).
     
  4. Maanantaina oli liksapäivä ja saan kuin saankin maksettua tämän kuun luottokorttilaskuni ilman että kosken säästöihini. Ja pari sataa jää vielä ylikin. Tai no, riippuu tämän loppukuun ostoista, mutta toivoa on.
     
  5. Saatiin ihan super-ihana uusi vuokralainen meidän toiseen vuokrakämppään.
     
  6. Timberlandit ei olleetkaan liukkaat, vaikka tuo keli on ihan kuolema. Olen jostain syystä olettanut, että olisivat ja jemmannut niitä koko talven. Ihan turhaa näköjään. No, hyvä tässä vaiheessa huomata.
     
  7. Söin eilen kevään ensimmäiset parsat ja oli aivan_sairaan_hyvää. Niillä tullaan elämään seuraava kuukausi.

    yGfwWH5DTA2CbxYslHRF%w

  8. Saatiin Norwegianin alesta pisteillä Tukholman lennot heinäkuulle . Lomaa ei ole ennen kuin syksyllä, joten parin päivän setti tulee tarpeeseen tuossa kohtaa.
     
  9. Vanhempi koirista jaksoi tänään pidemmän lenkin. Ja on muutenkin ollut tällä viikolla viikolla vähän pirteämpi.
    dzXVbpSOSfGJuxENYHpCJg
     
  10. Koska oli pakko saada kymmenen täyteen, ajattelin käyttää tässä Happines Projectista varastamaani ideaa; pidä yksi hylly tyhjänä (kaapissa siis, ei metafora tämä tässä kohtaa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan). No, nyt kun meillä on vähän enemmän tilaa, olen oikeasti käyttänyt tätä ja koska olen vähän neuroottinen tavaran (tai oikeastaan tavarattomuuden) kanssa, tuo tyhjä hylly kieltämättä omituista, perverssiä tyydytystä.
    No, menin tänään sitten hakemaan sitä tyydytystä ja onnenhyrskäystä;

    fullsizeoutput_1141

    Mun Onnellisuus -hyllylle oli ilmestynyt kalsarit. Ja pallo. Se siitä sitten. No, oikeasti nauratti :). Eli viikkohan on ollutkin ihan hyvä. Tai sitten se on vaan tämä viini.

Koti sellaisena kun se on

Aika monessa blogissa tämä on jo kiertänyt parin viime viikon aikana, joten sopuloin ja kannan korteni kekoon. Kuvat on napsittu eilen duunin jälkeen, paitsi yksi, jonka otin vasta illalla, koska valtavan hieno valo. 

Meillä on siis käytännössä aina melko siistiä. Olen todella tarkka tavaroiden suhteen, tai siis sen suhteen, että jos niille ei ole tarkoitusta, niitä ei ole, joten tämä helpottaa asiaa. Lisäksi muutama vuosi samalla kokoonpanolla (minä, mies ja koirat) liki puolet pienemmässä asunnossa asuneena opetti aikamoista itsekuria järjestyksen pitämisesta, joten ne tavara_laitetaan_paikoilleen. Kuvia ottaessani huomasin kuitenkin, että minulla on selkeästi kaksi heikkoa kohtaa tässä järjestyksen pitämisessä; eteinen ja makuuhuone. Ja se käy aika selkeästi kuvista ilmi. Ja myös jääkaappi on oikeasti aika inha.

Mutta asiaan:

Olohuoneen nurkkaus on Sallin lempimesta. Jopa sen verran, jotta jos joku tuohon erehtyy istahtamaan, kiilaa neiti istujan aika nopeasti sivummalle.

fullsizeoutput_12c5.jpeg

 

Ihana 20 vuotta vanha keittiömme. Valitettavasti asuntoa ostettaessa ei ollut rahaa keittiöremppaan, joten noilla nyt mennään vielä hetki. Välitilan kaakelit olivat alunpitäen vaaleansiniharmaata ruudukkoa, mutta ne oli pakko vetää piiloon. Puisen tason maalaus on vielä vaiheessa. Maali on hankittu. Vuosi sitten.

fullsizeoutput_12c6.jpeg

 

fullsizeoutput_12c7.jpeg

 

Makuuhuone on meillä selkeästi se heikoin lenkki. Sänky jää aina petaamatta. Päiväpeittoa ei edes ole, mutta peitotkin asetellaan vain jos muistetaan. Ja yleensä muistetaan vain silloin, kun joku on tulossa kylään. Lakanat ja peitot ovat irrallaan, koska en osaa päättää, onko vielä liian kuuma peitolle vai ei.fullsizeoutput_12c8.jpeg

 

Olohuone näyttää siltä miltä aina. Illalla lattialla lojuu tosin yleensä luita ja kongit (kuullostaa äkkiseltään semi-kinkyltä iltaharrastukselta, mutta tarkoitan tässä kohtaa niitä koirien purujuttuja).  Tuo Aalto-vati vähän hakee paikkaansa, enkä ole kovin mieltynyt siihen tuossa(kaan), mutta se on niin samperin iso, että ei mahdu edes kaappiin.

fullsizeoutput_12c9.jpeg

 

ys1yfjbdqbevvkbdt9ueiw.jpg

 

Parvekkeella on kuumuuteen kuollut kuusi, jota en jaksa viedä pois, koska siitä varisee niin hemmetikseen neulasia. Ehkä viskaan sen joku ilta pimeän turvin tuosta laidan yli. Onneksi en muuten saanut aikaiseksi ostettua tuonne mitään muita kasveja, koska tämä kesä olisi kyllä tappanut ne kaikki. Parveke on etelä-länsisuuntaan, joten arvannette varmaan, kuinka kuumaa siellä on ollut.

hy6bufcwq2wxr6lldgyhhq.jpg

 

Työhuoneesta löytyikin sitten kasoja. Mutta noille on hyvä selitys; mies häippäsi tänään pariksi viikoksi kasoineen lappiin, joten asia hoitui sillä. 

fullsizeoutput_12ce.jpeg

 

fullsizeoutput_12cd.jpeg

 

Eteinen on sitten se toinen makkarin lisäksi, jossa ote vähän lipsuu. En tiedä mikä siinä on, mutta minulle on ihan tekemätön paikka nostaa kengät tuonne naulakon alle. Ja kuten huomaatte, myös irronneen pohjallisen takaisin laittaminen voi kestää. Konut olivat käytössä viimeksi tiistaina.fullsizeoutput_12cb.jpeg

 

fullsizeoutput_12cc.jpeg

 

Nämä jääkaappikuvat on jotenkin vähän ällöttäviä, olin jo poistamassa niitä, mutta menköön nyt. Meillä kauppapäivä on perjantai ja kuvat on otettu torstaina, joten se selittää, miksi tuo vihanneslaari on vähän köyhä. Yksinäinen muna on lasissa siksi, että se hajosi, kun runttasin MunaEggspressiltä hakemani satsin tuonne alahyllylle. Söin sen treenien jälkeen pois. Pakko muuten pestä tuo jääkaappi viikonloppuna, on sen verran saastainen. Yök.

fullsizeoutput_12d1.jpeg

fullsizeoutput_12d3.jpeg

fullsizeoutput_12d4.jpeg

 

No sitten se valo. #nofilterfullsizeoutput_12d5.jpeg

 

Ja lopuksi vielä ote treasure mapilta, kun alkoi oikeasti inhottamaan nuo jääkaappikuvat; haluaisin siis, että meidän jääkaappi näyttäisi tältä. Nyt ainoa yhteinen nimittäjä taitaa olla tuo Sriracha -kastikepullo. Ja sekin on väärällä hyllyllä.

Tips on how to perfectly organize your kitchen refrigerator - including what storage containers to buy, a checklist, and information on how long to store things in the fridge! #diyorganization #Refrigerators