Vaikka en mikään varsinainen city-näätä olekaan, en ole oikein koskaan syttynyt noille mökkihommille. Toki, jos tarjolla olisi beach house -tyyppinen ratkaisu Hangossa, saattaisi mieli olla toinen, mutta koska ei ole tullut vastaan, niin varmaksi en voi sanoa.
No, nyt olen kuitenkin sitten ollut jo jokusen vuoden tilanteessa, jotta miehen kylkiäisenä tuli mökki. Mökki, joka ei todellakaan ole Hangon sykkeessä, vaan matkaa pihasta pihaan kertyy reilut 1000 kilometriä. Ja ilmansuunnista kun katsoo, niin tuo matka on aikalailla vertikaalia, eli mökki ei ole esimerkiksi etelä-Ruotsin rannikolla. Tavallaan välimatka on onni, koska se asettaa luonnollisen rajoitteen sille, kuinka usein tuolla on edes teoreettinen mahdollisuus visiteerata.
No, en ole aikaisemmin juuri visiteerannut, vaan todennut, että lomapäiviä on toimistorotalla sen verran niukasti, jotta ne poltetaan jossain kauempana. Mutta tilanteet muuttuu, ja niinpä tänä syksynä hyppäsinkin itä-rannikon koneen sijasta siihen Kolarin junaan. Koska miksipä ei.
Parin päivän Ylläksen hotellilööbailun jälkeen siirryttiin sitten sinne varsinaiseen kohteeseen eli mökille. Paikkaan jossa vesi haetaan lähteestä, kala järvestä ja telkkarista näkyy Sub vain hyvällä säällä (ja olettaen, että Oloksen lähetin ei ole alhaalla). Totuuden nimessä todettakoon, että tässä vaiheessa olin vielä siinä uskossa, jotta vietämme osan ajasta Levillä pallon perässä ja samalla hotellimukavuuksista nauttien. Mutta toisin kävi. Intouduin niin totaalisesti mtb-hommiin, jotta sieltä mihinkään joutanut. Kolmantena päivänä julistin suureen ääneen tulevani ensi vuonna uudelleen. Kolmeksi viikoksi. Vähintään.
Residenssi on siis Muoniossa, Pallaksen ja Oloksen hoodeilla. Kumpikaan kohteista ei nauti samanlaista elämyskeidasmainetta kuin vaikkapa Levi, mutta mikäli arvostaa enemmän tunturissa ja jänkhällä ryskämistä, kuin Hullu Poro Areenan artistikattausta, kannattaa suunnata tänne. On heittämällä Suomen parhaat mestat tunturiasioiden harrastamiseen niin pyörällä, jalan kuin hevosella.
Meillä ehdottomasti ykköshomma oli se pyöräily. Alun pitäen oltiin suunniteltu lähtevämme Hetta-Pallas -vaellukselle, mutta ikävähkö flunssanpoikanen romutti suunnitelmat. Päädyimme kuitenkin menemään pyörillä Hannukuruun, johon olin luvannut toimittaa Jallupullon työkaveria varten. Hän oli muutaman viikon päästä menossa samalle reitille. Vaikka vaelluksen väliin jääminen harmittikin, oli tuo pyöräretki yksi reissun parhaimpia, vaikka osan matkasta zygää saikin kantaa, jotta perille päästiin. Reitti lähtee Ketomellasta, johon Pallakselta on noin tunnin verran autolla. Reitin varrella on autiotupia, nuotiopaikkoja ja puroja vedenottoa varten, joten oikein oiva retkikohde tämä.
Toinen hyvä, Pallakselta todella helposti saavutettava pyöräilyreitti on Ratsupolku. Tänne lähtiessä kannattaa tosin vähän aprikoida viime aikoja säätä, reitti nimittäin kulkee osan matkaa jänkhällä, ja siellä voi olla paikkapaikkoin polulla todella märkää (eli tällaiselle lyhyt jalkaiselle savolaiselle haaruksiin). Mutta jos ei sitä säikähdä, niin matkaan vaan. Helppo ja mukava, mittaa vajaa 15 kilometriä, joten ei senkään puoleen paha.
Pyöräilyn lisäksi suosittelen ehdottomasti kokeilemaan myös ratsastusta. Tästä toki saa enemmän irti, mikäli perusasiat on edes jollain lailla hallussa, mutta ihan aloittelijakin pärjää, sen verran leppoisia ovat Tunturiratsujen hobuset. Retkiä on eri pituisia, meillä oli varattu neljän tunnin setti, mikä oli kyllä ehkä aika pitkä, koska maasto on suurelta osin sen verran vaikeakulkuista, että liikutaan lähinnä käyntiä. Mutta maisemat oli hienot ja nuotiomakkara hyvää. Joten sen puoleen kannatti.
No mitenkäs nyt, kun aikaa kulunut ja vettä Muonionjoessa virrannut, vieläkö olen kolmeksi viikkoa palaamassa? Luulenpa että kyllä joo. Maastopyöräily kiinnostelee edelleen (ja valitettavasti myös uusi pyörä, ainakin läski, sähköstä en ole vielä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen) ja junamatkailu rahoittaa ilmastotuskaa. Ja se kolme viikkoa olisi hyvä siinäkin mielessä, että voisi sitten käydä siellä Norjassa. Ja ehkä Levillä lyömässä palloa, jos oikein intoutuu. Ja vaeltaa sen väliin jääneen Hetta-Pallas siivun.
Lopuksi joudun kyllä tunnustamaan, jotta ilmasto-omatuntoni oli kuitenkin sen verran venyvä, jotta ostin jouluksi lennot Vietnamiin. Mutta vasta toiset lennot tälle vuodelle ja kohteessa ollaan liki kolme viikkoa.
SANNA R. 