Niukan budjetin WC -upgrade

Olen joskus aikaisemmin tainnut mainita, että meillä on melko mielenkiintoiset kaakelivalinnat joka paikassa, mihin kaakelia nyt on rakennusvaiheessa läimitty. Aikaisemman asukkaan motto ei ole varsinaisesti ollut vähemmän on enemmän tai mitä näitä nyt on. Toisen makuuhuoneen kaapit on esmes siniset. En edes tiennyt, että sen värisiä on mahdollista kiinteisiin kaappeihin saada.

No kestettävä oli ja suu pidettävä supussa, kun kämppä tarjoutui ostetavaksi. Sen verran haluttaja ovat nämä, jotta ei paljon kannattanut suuta alkaa soittamaan, kun värivalinnat näin.

Koska valittujen rahoitusvaihtoehtojen takia budjettimme oli tosi tiukka, ei mihinkään isoihin remppoihin ole edelleenkään varaa, oli pakko tyytyä mahdollisimman halpaan eli maalaamiseen. Sen verran olen kuitenkin kaakeleita sutinut, jotta kylppärin kohdalla väri-ilottelu saa jatkua, mutta vessa pistettiin uusiksi.

WC ei ole meillä märkätila, joten maalaus oli siinäkin mielessä helpohko toteutettava. Ja sinällään vaivan arvoinen, koska maalipinnan kestävyys on varmastikin siellä parempi, kuin esimerkiksi suihkunurkkauksessa. Kalusteita ei tilassa liiemmin ollut; pytty, lavuaari ja peilikaappi. Joten senkin puoleen päästiin helpolla.

Alla siis lähtötilanne. Kuin hieno tuo olikaan. Jopa pytyn kansi oli mintunvihreä. Ja kaakeleiden väriskaalassa on todellakin käytetty varmasti kaikki, mitä rakennuttajalla on ollut perushintaan tarjolla.

Ug-suunnitelma sisälsi siis seinien ja lattian maalauksen sekä kalusteiden vaihdon. Ei iso homma, mutta innostuksenpuuskaa (ja muutamaa lomapäivää) sekin vaati.

En tiedä, onko kaakelimaaleja olemassa enemmänkin erilaisia, mutta itse käytin tätä (tai siis näköjään on, huomaan nyt kun googlaan). No eniveis, käytin siis tuota ja minusta tuo on ihan kelpo tavaraa. Ei vaadi seiniin pohjustusta, maalipesun vain. Toki jos on kovin tarkka ja innostunut, voi saumat pestä höyrypesurilla. Minä en ollut ja hyvä tuli silti. Toki vaati kolme kerrosta (johtunee osaltaan noista alle jäävien värienkirjostakin) ja saumoja piti aika huolella tupsutella. Mutta veikkaan silti, jotta pienempi homma, kuin lähteä höyrypesurin kanssa riehumaan.

Lattialle on samalla merkillä oma maalinsa ja sille olisi pitänyt olla pohjustusaine. Mutta koska olin unohtanut sen ostaa ja oli flow päällä, vedin ilman. Järkeilin, että koska ei ole märkätila, kestää sen verran että ei tarvita. Ja hyvin on toistaiseksi ainakin kestänyt. Lattian maalaaminen oli aika berberistä ja koska seiniä ei voinut teipata (maali lähtee teipin mukaan) oli seinän ja lattian kulman maalaaminen aikamoista säätämistä. Toki epävakaan käden jäljen saa peitettyä silikonisaumalla, mutta silti. Suosittelen että ei ainakaan kovin montaa asennusbisseä nauti ennen tuota.

Paras työväline maalaushommaan on vaahtomuovitela. Maali on vesipestävää, eikä haise mitenkään erityisen paljon, vaikka siinä omat kovetteet onkin mukana.

43A904BA-4AFD-4EF0-93AF-6C8C4ECF184F_1_201_a

Maalin kannattaa antaa sitten oikeasti kuivua hyvin, ihan muutaman päivän ennen kuin lähtee kalusteita kiinnittämään. Sillä on nimittäin ikävä tapa liuskoittua ihan pienestä naarmustakin, jos ei ole riittävän kuiva.

Sitten vaan Ikeasta haetut kalusteet seinään, hana kiinni ja valmista tuli.

CE29011D-30DE-489C-85F6-43471F630F2D

Unless You Can Be  Batman

Mitä maksoi?

Eli mitä tuosta nyt tulee, 1128 €. Jotain sälää tietty päälle, mutta joka tapauksessa ihan ok hinta, koska itse pystyi kaiken tekemään. Kaakelointi ei olisi onnistunut. Aika tietty näyttää, kuinka kauan tuo maalipinta kestää. Mutta josko sitten olisi vähän enemmän rahaa ja tekisi sitten samalla, kun joutuu uusimaan kylppärin ja saunan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s